Tagiarkistot: fama

Kuhinaa Kevätmessuilla

Osallistuimme maalis-huhtikuun vaihteessa Messukeskuksessa järjestetyille Kevätmessuille.

Tänä vuonna sisustuspuoli oli vierailijoiden toiveena ensi kertaa mukana, ja niin oli ensimmäistä kertaa messuilla myös Malla Tapion suunnittelema Trendikoti. Trendikoti oli 300 neliön *talo* ulkoseinineen ja kaikkine tiloineen rakennettuna ja sisustettuna messuilla.

Ideana oli esitellä olevia ja tulevia sisustustrendejä, ja me saimme olla mukana olohuoneessa ihanilla sisustuksillamme. Olohuone esitteli uuden ajan nostalgiaa, eli tyylillisesti tilassa oli heittäydytty romanttiseen klassiseen sisustukseen, jossa annetaan kuoseille ja väreille tilaa – lämpöä ja iloa sisustukseen. Tämä Englannista ja Etelä-Euroopasta tuttu tyyli rantautuu Suomeenkin. Tähän viidenkymmenen neliön olohuoneeseen mahtui kaksi sohvaa, nojatuoleja, lipastoja, tarjoiluvaunu, valaisimia ja pikkupöytiä – kaikenlaista kaunista ja ihanaa.

Olohuoneen ihastuttava Josephine-sohva ei jäänyt keneltäkään huomaamatta, mutta kaikki ihanat kalusteemme sopivat tilaan kauniisti. Plaisancen hennon vihreä Migeon-lipasto koristemaalauksineen, hehkuvan punainen Loris-vitriini ja vaaleanpunainen Bradford-nojatuolimme toivat tilaan ihanaa kodikkuutta ja lämpöä. Harvalla meistä on tämän kokoista olohuonetta, mutta toki messuilla pitää jättää tilaa kulkijoille. Pienempäänkin tilaan saa kalusteillamme kauniin sisustuksen.

Trendikodin vieressä meillä oli oma osastomme, jossa kävi myös kuhina – kiitos kaikille kävijöille ja meihin tutustuneille. Vieraat pääsivät kokeilemaan myös Lenny-mekanismituolia, ja lepuuttamaan jalkojaan.

Kirsikkana kakun päällä arvoimme toisen sohvistamme, Astorian, ja onnekas voittaja oli Sini Sydänmaanlakka.

Olemme mukana Naantalin Asuntomessuilla kesällä 2022

Vuonna 2021 olimme enimmäsitä kertaa mukana Asuntomessuilla. Saimme tehtäväksemme sisustaa kaksiota TA-yhtiöiden yhteisöllisessä kerrostalossa. Olimme runsaalle ja värikkäälle tyylillemme uskollisia ja lopputulos oli upea ja huomiota herättävä.

Syksyllä 2021 TA-yhtiöt kontaktoi meidät jälleen ja ehdottivat tällä kertaa että sisustaisimme neliön heidän upeasta, Naantalin Asuntomessuille rakennettavasta rivitalosta. Pohdimme aikanamme, sillä tämä on iso satsaus – varsinkin kun viime syksynä olimme juuri avanneet uuden myymälän Helsingin Korkeavuorenkadulle – mutta päädyimme aika nopeasti siihen, että tämä on niin hieno ja houkutteleva tilaisuus, ettei sitä voi jättää käyttämättä.

Niinpä suunnittelu alkoi jo viime vuoden puolella. Saimme käsiimme rivitalo Lounatuulen neliön pohjapiirustukset ja lähdettiin niiden pohjalta ideoimaan sisustusta. Koska yksi messujen teemoista on aurinkoenergia, lähti sisustus rakentumaan hehkuvan, keltaisen Kalahari-sohvan ympärille. Kun kokonaisuus väreineen alkoi hahmottua, päätettiin sisustaa neliö fiktiiviselle taiteilijalle. Tässä yhteydessä aloimme myös etsiä taidetta seiniin ja yhteistyökumppaniksi valikoitui Elina Kiannu, jonka värikkäät ja luonnonläheiset teokset sopivat mainiosti aurinkoiseen taiteilijakotiin. Neliö saikin nimekseen Lounatuulen Ateljee.

Asuntomessut avautuvat yleisölle vasta heinäkuussa, mutta me olemme tilanneet kalusteet jo osittain viime vuoden puolella. Kalustus ja ensimmäiset kuvaukset ovatkin jo pääsiäisen jälkeen. Rivitalo ja kiinteiden kalusteiden asennus ovat jo pitkällä ja pääsemme toivon mukaan lähiviikkoina tutustumaan asuntoon ihan paikan päällä.