Tagiarkistot: tuolit

Tarinaa Famasta

Fama on espanjalainen sohvatoimittajamme. Faman tehdas sijaitsee Yeclassa lähellä Espanjan kaakkoista rannikkoa, ja se perustettiin vuonna 1970. Nykyään Fama on kasvanut Espanjan tärkeimmäksi sohvavalmistajaksi, ja heidän tuotteitaan viedään yli 60 eri maahan. Joka minuutti valmistuu yksi Fama-sohva, ja sohvan valmistuksessa otetaan tarkkaan huomioon luonto ja sen mahdollisimman pieni kuormitus. Fama on sertifioitu, eikä heidän tuotteissaan käytetä haitallisia suoja-aineita kuten formaldehydiä.

Miksi Fama perustettiin?

Faman tehtaan perustaja Felix Lopez Gil huomasi, että sohvat ovat joko kauniita tai mukavia, mutta molempia ominaisuuksia ei tahtonut löytyä mistään sohvasta. Lisäksi hän huomasi, että monet valmistajat eivät ota huomioon sitä seikkaa, että suurin osa ihmisistä ei suinkaan istu sohvalla, vaan löhöää siinä.

Näin syntyi Fama – mukavia, kauniita, laadukkaita sohvia yhdelle, kahdelle tai perheelle.

Alun sohvien jälkeen Faman tuotteiden määrä on kasvanut huikeasti, sohvia on valittavana valtava mallisto. Sohvien lisäksi tehtaassa valmistetaan maailman mukavimpia mekanismituoleja, vuodesänkyjä, nojatuoleja, ruokapöydän tuoleja, raheja sekä pöytiä.

Kangasmallisto on todella laaja, valittavanasi on upea mallisto kuviollisia, värikkäitä, hillittyjä, tyylikkäitä, herkullisia sekä villejä.

Tervetuloa koeistumaan, sitä ennen voi tutustua mallistoon verkkokaupassamme, sekä Fama.es.-sivustolla. Sieltä löytyy esimerkiksi simulaattori, jolla voit rakentaa unelmiesi sohvan. Onhan sohva kuitenkin kodin keskipiste.

Tutustu https://www.fama.es/inicio-en.

Upea Helsinki-tuoli